keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Ihanuuksia horisontissa


Viime vuoden pelarginioista ei kovinkaan montaa selvinnyt talvettamisesta.
Itseasiassa vain yksi oli säilyttämisen arvoinen. 
Lopuista otin talteen kaiken sen mitä arvelin vielä selviävän juurrutukseen.
Nyt vain odotellaan ja pidetään peukkuja. Olishan se kivaa saada niistä vielä kukkimaankin.
Nimi ehti jo unohtumaan mutta haittaneeko tuo. Vaaleanpunaisia kumminkin.

Bougainvillea aloittaa kukintaansa. Ihanaa!!
Bougaivilleani on aika ruma rungoltaan. Risumainen,
en ole koskaan sitä leikellyt ettei se vain suuttuisi ja kuolisi.
Uskollisesti se on kuitenkin kukkinut kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä.
Kevätkukinta on yleensä alkanut toukokuussa mutta nyt se alkaa hilppasen
aikaisemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti