Mutta ei se mitään. Otin taas esiin virkkaukseni. Tässä nyt menee tovi että näitä tulee passeli määrä kasaan. Mitä sitte niistä syntyy on toinen juttu. Aihe muuttuu ajan myöden ja mielialan mukaan. Aluksi vain virkkasin neliöitä kun lankaa oli jemmassa.
Pandemian alettua en ole päässyt kunnolla lankapuoteja kolumaan joten nyt käytetään sitä materiaalia mitä on jemmaa jäänyt. Ja onhan sitä vaikka kuinka ja vaikka mihin.
Puut alkaa olla melko kaljuja mutta maa on täynnä lehtiä. Tänäänkin roudasi monta kottikärryllistä kompostiin märkiä ja painavaa lehtimassaa. Haravoidessa näkee hyvin työnsä jäljen ja sekös on mannaa sielulle.
On niin hiljaista pihapiirissä kun pihapiirin lintuystävämme on ymmärrettävästi ottaneet hatkat näistä maisemista. Tänne on jäänyt vain tintit ja mustarastas. Viimeisinä lähti punarinnat, joita oli pihassamme parikin paria.
Olen yhä karantteenin kaltaisessa tilassa. Ihan varmuuden vuoksi, mutta olisin niin ilahtunut jos kaikki alkaisi olla lähempänä normaalia. Jopa kaipaan ostoksilla käyntiä vaikka en mikään shoppailija olekaan. Toki saan tilattua netistä mutta kun haluan nähdä ja tuntea tuotteen. Mutta näin se nyt vaan on tänään. Plääh!
